lauantai 30. marraskuuta 2013

Koruja

Viimeisen viikon aikana innotuin oikein kunnolla tekemään koruja. Osa koruista meni myyjäisiin ja osan annoin lahjaksi. Oli ilo tehdä koruja ja antaa. :)

Puukorusetit

Rannekorut puuhelmistä

Helmiäislasihelmisetit

Rannekorut helmiäislasihelmistä
Korvakoruja
Kirjanmerkkejä
Kännykkäkoruja ja laukkukoruja

Minulla on nyt positiivinen pulma: mitä teen jäljelle jääneille koruille? :)


tiistai 26. marraskuuta 2013

Kokeilinpa paistaa juustokakun

Olen tehnyt liivatteella hyydytettyä, pakastettua juustokakkua ja monet kivat reseptit on hyväksi havaittu. Olen jo jonkin aikaa haaveillut paistetun juustokakun tekemisestä. Koko Suomi leipoo -ohjelman innoittamana päätin kokeilla juustokakkuosion voitokasta reseptiä.

Tuorejuusto-ranskankermamassa sokerilla, sitruunan ja appelsiininkuorella maustettuna maistui herkulliselta ja antoi toivoa, että kakusta voisi tulla hyvää. Hiukan minulla oli haastetta reseptin tulkinnassa, että laitetaanko keksimuruja myös kakun reunoille. Katsoin kuvaa tarkasti ja tulin siihen lopputulokseen etten laita keksimuruja reunoille vaan pelkästään pohjalle. Vadelmat jätin kakun sisältä pois ja keitin vadelmista sokerin kanssa kastikkeen.

Ja arvatkaa mitä.... Kakku onnistui loistavasti ja oli myös herkullista! :)


Muutamia havaintoja mä tein juustokakkua tehdessä ja otin lisäoppia muista resepteistä:

  • Pohjan rasvaa valuu uuniin, vaikka laittaisi leivinpaperin vuoan alle. Ensi kerralla laitan järeämmän suojausmenetelmän, mikä se ikinä sitten onkaan.
  • Kakku on parhaimmillaan vasta kunnolla jäähtyneenä, joten parasta tarjota vasta seuraavana päivänä.
Vertailin hiukan löytämiäni reseptejä ja tämä vaikutti kaikista yksinkertaisimmalta ja raaka-aineitakaan ei tarvittu kovin monia erilaisia. Toteankin, että paistettu juustokakku oli yllättävän yksinkertainen tehdä ja hyvää. Suosittelen. :)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Soitin mummolle

Kuulin hauskan mainoksen radiosta toissa päivänä, että 21.11. on soita mummolle -päivä. :)

Pikku-mimmin isoäidin eli minun äidin kanssa tulee soiteltua useamman kerran viikossa. Kotona ollessa kaipaan aikuista juttuseuraa ja hänen kanssaan tulee vaihdettua kuulumisia puolin ja toisin.

Ajatuksissani on ollut soittaa myös Pikku-Mimmin mummolle, anopilleni. Hän oli jälleen ahertanut puikot suihkien ja Pikku-Mimmi sai paketissa lämmintä ylleen.


Soitin mummolle kiittääkseni lämpimistä villavaatteista ja myös siksi, kun oli soita mummolle -päivä. :)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Helppo ja herkullinen jälkkäri

Tapasimme Pikku-Mimmin kanssa pitkästä aikaa äitikaverin ja hänen suloisen neitokaisensa kanssa. :) Sain nautiskella valmiista herkullisesta lounaasta ja minä puolestani tein jälkiruoan.

Pannacotta on helppo ja herkullinen jälkiruoka. Nimensä mukaisesti se on keitettyä kermaa. Toki siitä saa kevennetynkin version tehtyä. :) Tein herkun tällä kertaa hyytelösokeri Multian paketin kyljessä olevan ohjeen mukaan ja lisäsin vain teelusikallisen vaniljasokeria. Netistä löytyy sama ohje ja siinä tuo vaniljasokeri onkin mukana. Koristelin pannacotan valkosuklaalastuilla ja muutamalla vadelmalla. Hyvää oli. :)


Netissä löytyvässä ohjeessa on maininta, että pannacotan voisi maustaa pikakahvijauheella. Se voisi olla kokeilemisen arvoinen resepti. Jos valkosuklaisesta versiosta tykkää, niin sen voi tehdä liivatteella ja sellainen ohje löytyy Santsan blogista. :)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Miten tiukassa on kattilanpohjaan palanut bataatti?

Ihana iltahetki Pikku-Mimmin kanssa touhuillen. Mutta miksi haisee palanut?

Ai niin! Bataattikattila kiehuu keittiössä ja kyllä, vesi kiehui loppuun asti ja bataatti jämähti oikein kunnolla kattilanpohjaan kiinni. Aina ei voi onnistua, ja varsinkaan muista kaikkia kesken olevia asioita...

Liotin kattilaa yön yli pulverivedessä, hinkasin ja hankasin. Tiukassa on palanut bataatti! Mutta irtosihan se palanut karsta, melkein samalla tekniikalla kuin se tulikin, eli keittämällä. Keitin astianpesukoneen pesuainetabletin kattilassa pienessä vesimäärässä ja johan taas kattilanpohja näkyy. :) Ei mennyt metallinkeräykseen tämä kattila. :)


Toinen vasta kuulemani niksi auttaa, jos metallinen vetoketju ei oikein liiku. Vetoketjuun hingataan kynttilää ja johan vetoketju kulkee liukkaasti. :) Myyjä tätä niksiä suositteli ja uskalsin ostaa uuden laukun. Tässä laukussa on kaksi erillistä isoa osastoa ja laukku on niin iso, että sinne mahtuvat minun ja Pikku-Mimmin, meidän molempien tavarat! :) Minun puolella ei kyllä edelleenkään ole kuin kännykkä, lompakko, avaimet ja nenäliina. :)



Mitä hyväksi ja toimivaksi havaittuja arjen niksejä sulla olisi jaettavana?

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Joulupuodin avajaisissa

Kävin Pionin ja Piirongin joulupuodin avajaisissa. Ah, mikä ihana tunnelma puodissa oli sisällä sateisesta ja harmaastä säästä huolimatta! :) Hyllyt notkuivat kauniita tavaroita, glögi ja piparit tuoksuivat ja taustalla soi hiljaisesti hillityt instrumentaaliversiot joululauluista. Jos joulutunnelmaa haluaa hakea niin tuolta sitä löytyy. :)




En voinut vastustaa herkullista puolukkakakkua ja se oli hyvää. :)


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isyysvapaalla

Pikku-Mimmi ja minä olemme saaneet iloita isin kotonaolosta, kun hän vietti isyysvapaaviikon. Mikäs olisikaan parempi ajankohta kuin päättää isyysvapaa isänpäivään. :)

Pikku-Mimmi on oppinut tällä viikolla monia uusia asioita ja niitä on ollut mukava seurata. Uusia asioita ovat olleet mm. konttaaminen ja yritys nousta seisomaan.

Viikon aikana on vieritetty palloa isin kanssa.


Lelulaatikosta voi ihan itse valita lelun seuraavaan leikkiin.


Keittiön alalaatikko on syytä inventoida välillä. :)


perjantai 8. marraskuuta 2013

Lahjoja lapsille

Joulu lähestyy ja se saa minut miettimään lahjoja. Lahjojen antaminen tuntuu minusta hyvältä, niiden miettiminen ja vastaanottajan ajatteleminen tuovat iloa. Siksi pyrin olemaan ajoissa lahjojen hankinnan kanssa, ettei iske kiire ja stressi. Ensimmäisen joululahjan taisin ostaa jo heinä-elokuussa. :)

Monena vuonna olen ajatellut, että haluaisin osallistua johonkin lahjakeräykseen, jossa kerätään lahjoja lapsille. Yleensä olen havahtunut asiaan liian myöhään, mutta tänä vuonna olin kerrankin ajoissa. Päätin osallistua Operaatio Joulunlapseen, jossa kerätään ja viedään lahjoja Romanian koyhille lapsille.

Neljä pakettia lähtevät tänään keräyspisteeseen, kahdelle tytölle ja kahdelle pojalle.


Laitoin jokaiseen pakettiin joulukortin ja myös kuvan perheestämme. :)



torstai 7. marraskuuta 2013

Bling, bling!

Pitkästä aikaa innostuin tekemään kaksi laukkukorua, joiden idea oli muhinut mielessäni jo pitkään. Pari osaa puuttui ja niiden hankinnan jälkeen ryhdyin hommiin.

Näihin kahteen tuli kimallusta kerrakseen! :)


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sukkasadon päätös

Kaksi kuukautta hujahti nopeasti ja puikot ovat viuhuneet. Viimeiset sukkasadon tuotokset tulevat tässä.




Kaikki sukat on tehty 7 veljestä langasta. Valkoisten sukkien mallin olen äidiltäni oppinut ja vadelmanpunaiset sukat jo aikaisemmin tein samalla mallilla. Lilojen sukkien kuvioon otin mallia Novitan sukkalehden polvisukista, mutta tein mallikerran kolmeen kertaan. Vihreitä ja turkooseja sukkia koristaa palmikko. Nämä kaikki menevät lahjaksi. :)

Jos nyt oikein laskin niin sain sukkasadon eli syys-lokakuun aikana neulottua yhdet vauvan tossut, kolmet vauvan sukat, yhdet sukat miehelle ja viidet sukat naiselle. Eikös se tee yhteensä kymmenet käpälänlämmittimet.  Enpä olisi uskonut, että näin monet sukat saan tehtyä. :)

Tuskin koskaan olen neulonut sukkia näin ahkerasti. Henkilökohtainen sukkasatoni jatkuu edelleen ja teen vielä lahjaksi muutaman parin.Tähän jäi koukkuun. :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Terveisiä messuilta!

Kävimme Pikku-Mimmin kanssa tänään Kätevä, Tekevä, Lukeva -messuilla Lahden messukeskuksessa.


Eniten odotin tuota Kätevä-osuutta. Siellä oli tarjolla käsityö- ja askartelujuttuja. Tutustuin mm. Big Shot-leikkuriin, katselin lankoja, askartelutarvikkeita, helmiä, valmiita koruja ja erilaisia käsitöitä. Lankahyllyt notkuivat vaihtoehtoja ja kerät hehkuivat kauniissa väreissä.


Tarjolla oli myös käsityö- ja askarteluaiheisia kirjoja. Ostin haaveilemani kirjan, joka on kuvassa keskellä, yksi enää jäljellä. :)


Samaan aikaan toisessa messuhallissa oli Tekevä-messut, jossa oli esillä pienoisrautateitä, lentokoneita ja nukkekoteja.




Jos joku lukijoistani on Lahden seudulta niin kannattaa mennä, messut ovat avoinna vielä sunnuntaina. Kätevä-osuus messuista oli minusta mielenkiintoinen ja porukkaa oli paljon! :)